torstai 15. marraskuuta 2012

Talo.

Asumme rintamamies talossa, joka on rakennettu jotakuinkin ~ 50luvulla.
On hiukka epäselvää, että mikä on talon oikea rakennus vuosi -paperit sanoo toista, ja naapurit toista.?
Noh, kuitenkin, Olemme asuneet talossa viitisen vuotta ja tuossa ajassa olemme saaneetkin aika paljon tehtyä. Se mistä pidin 5 vuotta sitten, ei oikein enää mene yksiin nykyisen sisustus makuni kanssa. Siispä nyt aloitan repimään tapetteja yms. mitä silloin on laitettu. 
Pääpointtimme oli silloin aikanaan äkkiä saada pintaremonttia tehtyä, sillä talo oli synkkä ja aikansa elänyt.
Tarkoituksenani oli laitella tänään kuvia talostamme alku vaiheessa, mutta mystisesti kuvat on kadonnut koneeltamme. Joko minulla on silmät taskussa tai mieheni on jotain tunaroinut kuvien kanssa. Laitan siis kuvia myöhemmin. (mikäli ne nyt löytyvät!)
 Ennen ja jälkeen kuvat ovat omasta mielestäni parhaita, JA niistä tajuaa itsekin varsinaisen muutoksen! On siis kiva aloittaa blogi kertomalla mistä kaikki alkoi. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti